Ajuruohovarsikoi (Klimeschia transversella)
Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen. Tiedetään esiintyvän Kiikalasta,
Vihdistä ja Imatralta. Lisäksi vanhempia havaintoja mm. Räyskälästä, Hangosta,
Lahden ympäristöstä.
Tunnistus: Metallinkiiltoinen, pieni laji. Etusiipi pronssinen ja sen poikki
kulkee kapea, valkea juova. Näyte ehdottoman tärkeä!
Lentoaika: Kesä-heinäkuu
Kellonaika: 17.00-22.00, auringon paistaessa
Etsiminen: Yksilöt pomppivat ajuruohomättäissä ilta-auringossa. Lajia kannattaa
etsiä haavimalla ajuruohomattoja. Toinen hyvä keino on kontata hyvin hitaasti
ajuruohokasvustossa ja tarkailla yksilön ilmaisevaa liikahdusta. Tällöin kannattaa
kasvustoa myös varovasti puhallella ja/tai pöyhiä kädellä. Aktiivilennosta lajia ei
juurikaan löydetä. Lajia kannattaa etsiä ainakin Oulun korkeudelle asti, vaikkei siitä
kovin pohjoisia havaintoja olekaan.
Ajuruohopussikoi (Coleophora lixella)
Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen. Laji tunnetaan vain lounaiselta
rannikkoalueelta. Viime vuosilta ainoastaan Dragsfjärdin Hiittisistä (Kk ja Rosala) ja
Öröstä.
Tunnistus: Suurikokoinen, melko helposti tunnistettava (Suomessa) pussikoilaji.
Etusiiven kärki sirppimäinen, voimakas verkkomainen kuviointi sekä tuntosarvien
tyvessä paksunnos. Näyteyksilö tarpeen!
Lentoaika: Heinä-elokuu.
Kellonaika: 20-23, 3-6.
Etsiminen: Laji on haavittavissa ajuruohokasvustoista myös kuumina päivinä, mutta
tuloksellisempaa haaviminen on illalla auringon laskiessa. Alku- ja loppuyöstä laji
tulee valolle. Koiraat parveilevat aktiivisesti varhain aamulla auringonnousun jälkeen.
Ajuruohojäytäjäkoi (Scrobipalpa
artemisiella)
Uhanalaisuus: Ei uhanalainen. Yleisin ajuruoholla elävistä
perhosistamme, joka voi esiintyä aivan pienissä kasvustoissa, jopa puutarhaistutuksissa.
Tunnistus: Hyvin "tylsän oloinen", hieman punertavan ruskea jäytäjäkoi.
Etusiiven alareuna hiukan muuta osaa vaaleampi. Näyte!
Lentoaika: Laji esiintyy aikuisena kesä-heinäkuussa.
Kellonaika: Periaatteessa kaikkina vuorokauden aikoina.
Etsiminen: Lajia löytää helposti päivällä ja illansuussa ajuruohokasvustoista ja
niiden tuntumasta. Yksilöt juoksentelevat ja lentelevät ajuruohojen ympärillä, jolloin
niitä voi pyydystää joko haavimalla ilmasta tai suoraan koeputkeen maasta. Se tulee
myös hyvin valolle, kun valo on sijoitettu biotoopille. Laji on aikuisena yleensä hyvin
runsaslukuinen esiintymispaikallaan.
Paahdeväkäskoi (Sophronia humerella)
Uhanalaisuus: Kriittisesti uhanalainen. Nykyisin tunnetaan vain kaksi
esiintymää, jotka molemmat ovat Liperissä. 1980-luvulla laji on esiintynyt Imatran
Immolassa, mutta näyttää hävinneen sieltä. Lisäksi siitä on esiintynyt vielä
90-luvun alussa Tohmajärvellä. Vanhoja havaintoja on mm. Mikkelistä.
Tunnistus: Laji on melko omaleimaisen näköinen. Etusiivet ruskehtavat ja niiden
valkeat kirjailut terävät. Lajin ulkonäkö ei vaihtele.
Lajin lähisukulaisissa on kaksi samannäköistä lajia: Ainoastaan Ahvenanmaan
kallkkikedoilla esiintyvä ja siankärsämöllä elävä sicariella sekä
ketomarunalla elävä chilonella, jota ei vielä ole tavattu Nyky-Suomesta, mutta
Karjalankannakselta. Näiden etusiiven etureunan kuviot ovat leveämmät kuin humerellalla.
Ne ovat myös hieman suurempia lajeja. Näyte tarvitaan!
Lentoaika: Heinäkuun alku - puoliväli.
Kellonaika: Lähinnä illalla auringonpaisteessa ja auringon juuri laskiessa, mutta
löydettävissä myös päivällä.
Etsiminen: Lajin etsiminen on hyvin samankaltaista kuin esim. Klimeschia
transversellan eli aikuiset pomppivat ajuruohomättäissä ja ne on kaivettava sieltä
esiin. Päivisin ne pompahtavat häirittäessä esim. puhaltamalla tai kädellä ajuruohoa
varovasti pöyhimällä. Ajuruohokasvustojen haavinta varsinkin ilta-auringossa on myös
hyvä menetelmä.
Toukkana lajin etsiminen ei ole helppoa ja menetelmää ei voi suositella kuin
poikkeustapauksessa. Toukka elää kesäkuun alkupuolella ajuruohon kärkiverson
sisällä. Verso näyttää lievästi kärsineeltä, joten sitä voi käyttää
ohjenuorana toukkien etsimisessä. Usein versot näyttävät kärsineiltä aivan muista
syistä.
Huomautus: Ulkomailla lajille ilmoitetaan useita muitakin kasveja kuin ajuruoho.
Ruotsissa se on kasvatettu mm. päivännoudolta (Helianthemum) (kasvaa mm.
Ahvenanmaan kalkkikedoilla). Mainitut ravintokasvit ovat kaikki ajuruohon kaltaisia
varpumaisia paahdekasveja.
Ajuruohosulkanen (Merrifieldia leucodactyla)
Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.
Tunnistus: Vaalean kellertävän ruskea sulkaperhonen, jonka siipien ripset ovat
varsinkin koiraalla selvästi tummemman ruskeat. Erottaminen lähilajistaan
(dyynisulkanen) mahdollista vain tuntosarvien tai genitaalien perusteella. Kerää
näytesarja ja purista koiraiden genitaalit esiin. Yleiset samannäköiset
sulkaperhoslajit ovat pohjaväriltään valkeampia tai harmahtavia ja useimmilla niillä
on etusiiven sulissa mustia pisteitä. Usein samoilla paikoilla esiintyvä hyvin yleinen
juustosulkanen (L. osteodactylus) on vaaleankellertävä, hieman pienempi ja
kapeasiipisempi (siipiripset eivät tummanruskeat)
Lentoaika: Heinäkuu
Kellonaika: Ilta ja iltapäivä. Yöllä tulee myös valolle.
Etsiminen: Ajuruohosulkanen lentää päivällä ja illansuussa ajuruohokasvustojen
ympärillä ja se istuskelee mielellään kasvustojen kukinnoilla (näin tekee myös L.osteodactylus).
Lajin voi siis haavia lennosta tai löytää kukinnoilta istumasta. Hyvin varustautunut ja
kokenut valokuvaajakin voi ottaa lajista kuvan, josta sen erottaa yleisemmistä lajeista,
muttei harvinaisemmasta lähilajistaan, dyynisulkasesta.
Toukan elintavat ja käyttäytyminen todennäköisesti kuten seuraavalla lajilla (kts.
dyynisulkanen)
Dyynisulkanen (Merrifieldia tridactyla)
Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen. Tunnetaan vain Hangon
hiekkarannoilta sekä Dragsfjärdin Vänöstä.
Tunnistus: Vaalean kellertävän ruskea sulkaperhonen, jonka siipien ripset ovat
varsinkin koiraalla selvästi tummemman ruskeat. Erottaminen lähilajistaan
(ajuruohosulkanen) mahdollista vain tuntosarvien tai genitaalien perusteella. Kerää
näytesarja ja purista koiraiden genitaalit esiin.
Lentoaika: Heinäkuu
Kellonaika: Ilta ja iltapäivä. Yöllä tulee myös valolle.
Etsiminen: Ajuruohosulkanen lentää päivällä ja illansuussa ajuruohokasvustojen
ympärillä ja se istuskelee mielellään kasvustojen kukinnoilla (näin tekee myös L.osteodactylus).
Lajin voi siis haavia lennosta tai löytää kukinnoilta istumasta. Hyvin varustautunut ja
kokenut valokuvaajakin voi ottaa lajista kuvan, josta sen erottaa yleisemmistä lajeista,
muttei harvinaisemmasta lähilajistaan, dyynisulkasesta (seuraava laji).
Toukkana laji on löydettävissä kesäkuun alkupuolella. Vaaleanvihreä, harvasti
karvainen (melko pitkät karvat) ja jollainlailla muodoltaan sinisiipistoukkaa muistuttava
toukka syö ajuruohon alempia lehtiä ja se täytyy "kaivaa" kärsivällisesti
esiin.
Pikkuarokoisa (Pempeliella dilutella)
Uhanalaisuus: Vaarantunut. Laji on esiintynyt melko yleisenä
Etelä-Suomen harjualueilla. Nykyisin laji esiintyy (usein runsaanakin) mm. Saaristomeren
hiekkasaarilla, Hankoniemen hietikoilla sekä joillakin sisämaan edustavimmista
ajuruohoympäristöissä kuten Liperissä ja Säkylässä. Selvästi taantunut.
Tunnistus: Lajin kaltaisia kapeasiivisiä koisia on Suomessa useita lajeja. Etusiipien
kuviointi on kuitenkin hyvin lajityypillinen ja vaihtelua on vähän ja suomalaisista
lajeista ainoastaan isoarokoisa on väritykseltään ja kuvioinniltaan hyvin
samankaltainen.
Arokoisien etusiivet ovat pohjaväriltään selvästi punertavan ruskeat tai
harmaanruskeat (yleisillä koisalajeilla mustat tai harmaat). Isoarokoisan etusiivet ovat
selvästi pitemmät ja siksi hyvin kapeamman oloiset kuin pikkuarokoisalla.
Lentoaika: Heinä-elokuu
Kellonaika: Kaikkina vuorokauden aikoina.
Etsiminen: Laji lähtee häirittynä herkästi lentoon aurinkoisina ja lämpiminä
päivinä. Siksi sitä kannattaa etsiä päivisin joko haavimalla ajuruohokasvustoja tai
hätistelemällä yksilöitä lentoon esim. haavia heiluttelemalla. Yöllä laji tulee
valolle.
Isoarokoisa (Pempeliella ornatella)
Uhanalaisuus: Vaarantunut. Laji on esiintynyt melko yleisenä
Etelä-Suomen harjualueilla. Nykyisin laji esiintyy (usein runsaanakin) mm. Saaristomeren
hiekkasaarilla, Hankoniemen hietikoilla sekä mahdollisesti joillakin sisämaan
edustavimmista ajuruohoympäristöissä. Voimakkaasti taantunut.
Tunnistus: Lajin kaltaisia kapeasiivisiä koisia on Suomessa useita lajeja. Etusiipien
kuviointi on kuitenkin hyvin lajityypillinen ja vaihtelua on vähän ja suomalaisista
lajeista ainoastaan isoarokoisa on väritykseltään ja kuvioinniltaan hyvin
samankaltainen.
Arokoisien etusiivet ovat pohjaväriltään selvästi punertavan ruskeat tai
harmaanruskeat (yleisillä koisalajeilla mustat tai harmaat). Isoarokoisan etusiivet ovat
selvästi pitemmät ja siksi hyvin kapeamman oloiset kuin pikkuarokoisalla.
Lentoaika: Heinä-elokuu
Kellonaika: Kaikkina vuorokauden aikoina.
Etsiminen: Laji lähtee häirittynä herkästi lentoon aurinkoisina ja lämpiminä
päivinä. Siksi sitä kannattaa etsiä päivisin joko haavimalla ajuruohokasvustoja tai
hätistelemällä yksilöitä lentoon esim. haavia heiluttelemalla. Yöllä laji tulee
valolle.
Verikirjokoisa (Pyrausta sanguinalis)
Uhanalaisuus: Vaarantunut. Lajin esiintyminen rajoittuu Suomessa
lounaiselle rannikkoalueelle, jossa laji edelleen esiintyy mm. Hangossa ja Saaristomeren
hiekkasaarilla.
Tunnistus: Hyvin omansa näköinen, keltapunakirjauksinen laji, jonka näköisiä
lajeja ei Suomessa esiinny.
Lentoaika: kesä-heinäkuu
Kellonaika: 9-22
Etsiminen: Laji on pääasiassa päiväaktiivinen ja se on tavoitettavissa
haavipyynnillä ajuruohokasvustojen läheisyydestä. Nopea lentäjä.
Kenttäkirjokoisa (Pyrausta ostrinalis)
Uhanalaisuus: Erittäin uhanalainen. Lajin esiintyminen rajoittuu
Suomessa lounaissaaristoon, jossa laji edelleen esiintyy mm. Dragsfjärdin ja Kökarin
hiekkasaarilla.
Tunnistus: Kaunis ja värikäs laji, jolle läheisiä lajeja Suomessa on muutamia.
Melko helposti erotettavissa siipikuvioinnin perusteella. Myös alapuolella hyviä
tuntomerkkejä.
Lentoaika: Kesäkuu ja heinä-elokuu. 2 sukupolvea.
Kellonaika: 9-22
Etsiminen: Laji on pääasiassa päiväaktiivinen ja se on tavoitettavissa
haavipyynnillä ajuruohokasvustojen läheisyydestä. Nopea lentäjä.
Surukirjokoisa (Pyrausta nigratus)
Uhanalaisuus: Hävinnyt. Lajista on hyvin vanhoja havaintoja Satakunnan
sisämaasta. Esiintyy edelleen Ruotsissa ja Virossa.
Tunnistus: Pohjaväriltään musta laji, jonka etusiipien poikki kulkee melko leveä
vyö. Etusiivessä myös selvä valkea piste.
Lentoaika: Kesä-heinäkuu (-elokuu) (joskus 2 sukupolvea?)
Kellonaika: 9-21
Etsiminen: Laji on pääasiassa päiväaktiivinen ja se on tavoitettavissa
haavipyynnillä ajuruohokasvustojen läheisyydestä. Nopea lentäjä.
Nunnakirjokoisa (Pyrausta cingulatus)
Uhanalaisuus: Vaarantunut. Laji on aiemmin esiintynyt laajalti aina
Oulun korkeudelle asti. Selvästi taantunut ja hävinnyt monilta tunnetuilta paikoilta.
Esiintyy edelleen mm. Kökarin hiekkasaarilla, Säkylässä, Liperissä ja
Pudasjärvellä. Löytynee vielä melko monista paikoista.
Tunnistus: Pohjaväriltään lähes musta koisa, jonka siipien poikki kulkee kapea
keltainen/valkoinen juova.
Lentoaika: Kesä-heinäkuu (-elokuu) (joskus 2 sukupolvea?)
Kellonaika: 9-21
Etsiminen: Laji on pääasiassa päiväaktiivinen ja se on tavoitettavissa
haavipyynnillä ajuruohokasvustojen läheisyydestä. Nopea lentäjä.
Muurahaissinisiipi (Maculinea arion)
Uhanalaisuus: Kriittisesti uhanalainen, nykyisin tunnetaan vain muutama esiintymä
Suomesta.
Lentoaika: Juhannuksesta heinäkuun lopulle, yleensä parhaiten heinäkuun
puolivälissä.
Kellonaika: 9-18
Etsiminen: Päivä- ja iltapäiväaktiivinen laji, jonka voi havainnoida
ajuruohokasvustojen tuntumassa, usein ajuruohon kukilla istumassa. Laji on rauhoitettu,
joten sitä ei saa haavimalla häiritä, saati tallentaa. Muurahaissinisiipi on kuitenkin
suhteellisen helppo valokuvata ja lajista tulisikin yrittää ottaa kuva tai ainakin
merkitä tunnistamisperusteet tarkasti muistiin.
Harjusinisiipi (Pseudophilotes baton)
Uhanalaisuus: Kriittisesti uhanalainen, nykyisin tunnetaan vain yksi esiintymä
Suomesta (Säkylä).
Lentoaika: kesäkuun alkupuolelta Juhannukseen.
Kellonaika: 9-18
Etsiminen: Päivä- ja iltapäiväaktiivinen laji, jonka voi havainnoida
ajuruohokasvustojen tuntumassa, usein ajuruohon kukilla istumassa. Laji on rauhoitettu,
joten sitä ei saa haavimalla häiritä, saati tallentaa. Muurahaissinisiipi on kuitenkin
suhteellisen helppo valokuvata ja lajista tulisikin yrittää ottaa kuva tai ainakin
merkitä tunnistamisperusteet tarkasti muistiin.
Sinilehtimittari (Scopula decorata)
Uhanalaisuus: Suomesta hävinnyt laji, joka vielä 1970-luvulla esiintyi ainakin
Dragsfjärdin Örössä ja Hankoniemellä.
Lentoaika: Heinäkuu
Kellonaika: Koko vuorokausi, ehkä parhaiten aamulla 6-9.
Etsiminen: Lajilla ei ole varsinaista lentohuippua. Aamulla ja myös iltahämärissä
sekä yöllä lajia tapaa yksitellen niiden lentäessä matalalla ajuruohokasvustojen
läheisyydessä. Päivisinkin laji lähtee herkästi jaloista lentoon. Laji suosii hyvin
paahteisia ja erittäin niukkakasvuisia ympäristöjä. |
