| Koska Suomessa on kaiken kaikkiaan lähes 3000
perhoslajia, aloittelijan kannattaa keskittyä aluksi vain muutamiin lajiryhmiin. Niin
sanotut suurperhoset (päiväperhoset, mittarit, yökköset, kiitäjät, kehrääjät,
nirkot ja siilikkäät) ovat helppoja niin perhosten määrittämisen kuin käsittelynkin
suhteen, joten niistä on helppo aloittaa harrastusta. Muutaman kesän jälkeen kannattaa
harkita harrastuksen laajentamista vähitellen muihinkin perhosryhmiin eli niin
sanottuihin pikkuperhosiin. Näihin ryhmiin kuuluvat mm. punatäplät, pussikkaat,
kääriäiset, koisat, juuriperhoset, kärsäkoit, jäytäjäkoit ja pussikoit.
Suurperhosista löytyy hyvin suomenkielistä kirjallisuutta, mutta useimmissa muissa
perhosryhmissä täytyy turvautua ulkomaiseen määrityskirjallisuuteen. Mallikokoelman
tai kokeneen harrastajan apu on tässäkin suureksi avuksi. Paitsi perhosten keräilyä
kokoelmaa varten, perhosharrastus voi olla vaikkapa valokuvaamista, perhosten tarkkailua
tai toukkien kasvattamista. Silti perhostutkimukseen syventyminen vaatii lähes
poikkeuksetta yksilöiden tallettamista. Jo pelkästään lajinmääritys voi vaatia
huolellisia toimenpiteitä, mikä ei onnistu maasto-oloissa elävää perhosta
tarkasteltaessa. Perhosyksilöitä tarvitaan usein myös myöhemmin tehtäviin
tutkimuksiin. Siksi perhosten kerääminen kokoelmiin on tarpeen, kunhan pitää huolen
siitä, että talletettu yksilö on asianmukaisesti käsitelty ja etiketöity, sillä
ilman löytötietoja perhosyksilö on tieteellisesti arvoton. Useat yksityiskokoelmat
päätyvät lopulta julkisiin kokoelmiin, esimerkiksi eläinmuseoihin, jolloin niistä voi
olla suurtakin hyötyä.
|
